Terassin rakentaminen mielessä? Katso vinkit mistä aloittaa!
to huhtik. 08 19:04:00 2021
Kevät lähestyy hitaasti mutta varmasti. Lumien sulaessa ajatukset siirtyvät sisätiloista ulkosalle. Pihan kunnostaminen ja uudistaminen ovat monella mielessä, kun ulkona alkaa vihertää ja kevään juhlasesonki lähestyy.
Vappu, koulujen päättäjäiset ja ylioppilasjuhlat halutaan usein viettää pihalla, jos vain sää sallii. Koronatilanteen myötä suomalaisten satsaukset ulkotilojen viihtyvyyteen ovat nousseet ennätystasolle. Ulkonautiskelua ja koronaturvallisia pihatreffejä varten tarvitaan katettuja terasseja ja pergolakatoksia, mukavia istumapaikkoja ja ihastuttavia istutuksia.
Terassien lisäksi tulevana kesänä rakennetaan erityisen paljon myös kesäkeittiöitä, paljuttelupatioita ja piha-aitoja. Turvallisia kulkuväyliä, portaita ja laitureita kunnostetaan puolestaan ahkerasti kesämökeillä.
Mistä terassiprojekti kannattaa aloittaa? Aluksi on hyvä miettiä, mitä kalusteita ja toimintoja terassille olisi tarkoitus sijoittaa nyt ja tulevaisuudessa. Tämä auttaa suunnittelemaan terassista oikean kokoisen. Toimintojen ympärille ja terassipihalla kulkemiseen tarvitaan tilaa. Tietyt ratkaisut, esim. palju tai jacuzzi edellyttävät rakenteilta enemmän kantavuutta.
Kannattaa myös tässä vaiheessa miettiä, tarvitaanko terassilla esim. sähköä grillausta, terassivalaisimia tai terassilämmittimiä varten. Tai ehkä juoksevaa vettä kesäkeittiön tarpeisiin? Sähköt ja vesiasiat on helppo toteuttaa siististi terassin rakennustöiden yhteydessä. Entä halutaanko terassille integroida valaisimia? Kunnon valaistus lisää turvallisuutta ja terassin käyttömahdollisuuksia kun ulkona alkaa jo hämärtää.
Terassin sijoittamista kannattaa myös puntaroida hartaasti etukäteen. Paikan aurinkoisuus, tuuliolosuhteet ja kulkureitit on hyvä miettiä optimaaliseksi terassin käyttöä ajatellen. Pihan varjoisimmassa paikassa terassi jää usein vähälle käytölle. Haluavatko terassinkäyttäjät nauttia aamuauringosta vai onko tarkoitus istuskella ulkona myöhään iltapäivällä? Luontaista tuulensuojaa terassille tarjoavat muut tontilta löytyvät rakennukset, puut ja pensaat sekä maastonmuodot. Terassin sijoittelua miettiessä tulee myös muistaa, että rakennelman tulee olla vähintään viiden metrin päässä naapurin rajasta, ja ranta-alueilla vaaditaan yleensä vähintään 20 metrin etäisyys rantaviivasta.
Ennen rakennuspuuhiin ryhtymistä voi olla paikallaan selvittää rakennusluvan tarve. Se tehdään ottamalla yhteyttä oman kunnan rakennusvalvontaan. Lupavaatimukset ovat kuntakohtaisia, joten täysin yleistettävää ohjeistusta ei voi antaa. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin sanoa, että pienehkö, matala patio ilman katosta, ei yleensä edellytä rakennuslupaa, vaan pelkkä ilmoitus rakennusvalvonnalle riittää. Toimenpideluvan / rakennusluvan tarve kannattaa aina selvittää suuremmille, reilusti maanpinnan yläpuolella oleville rakenteille sekä terasseille, joissa on esim. katos, lasitukset ym. Luvan käsittelyaika vaihtelee kunnittain ja tällä hetkellä käsittelyajat saattavat olla monessa kunnassa pitkiä. Lupaprosessi onkin syytä käynnistää pikaisesti, jos on aikeissa rakentaa ennen kesälomia.
Katettu terassi on Suomen oloissa erittäin suositeltava ratkaisu, sillä katos parantaa terassin käyttömahdollisuuksia. Voi siis olla järkevää jo luvanhakuvaiheessa valmistautua kattamaan ainakin jokin osa terassista. Lasittaminen puolestaan pidentää merkittävästi terassikautta, ja se tuo mahdollisuuksia käyttää terassia esim. lapsen nukuttamiseen tai vaikkapa rapujuhliin viileämmälläkin ilmalla.
Kiinnostuitko? Lue lisää blogistamme:
Ethän sinäkin tee näitä virheitä terassin kanssa?
Etsitkö täydellistä terassimateriaalia? Katso vinkit sopivan terassilaudan valintaan.
Katso suositut rakennusohjeemme:
Terassi
Pergola
Laituri
Kesäkeittiö
Säilytyspenkki
Puutarhakalusto
Jätekatos
Polttopuukatos
Kukkalaatikko
Hiekkalaatikko